Leppäsläisten sukuseura ry

Tervetuloa tutustumaan Leppäsläisten sukuseuran kotisivuun. Sukuseura perustettiin vuonna 1995 ja sen kotipaikka on Kankaanpään kaupunki. Sukuseuraan kuuluvat kaikki Manasse ja Marjaana Leppimäen jälkeläiset perheineen.

 

Sukuseuran tarkoitus

Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa.

Sukuseuran toiminta

Sukujuhlat

Kokoonnumme kolmen vuoden välein, yleensä Kankaanpäässä,  sukujuhlaan ja -kokoukseen.

Julkaisut

Sukuseuralla on oma julkaisusarja, jossa on julkaistu mm. kaksi sukukirjaa ja kahdeksan Leppäsläinen-lehteä.

Valokuvat

Valokuva-albumissa on mm. kaikkien sukujuhlien ryhmäkuvat sekä muita sukujuhlien aikana otettuja kuvia.

Talletamme sukumme historiaa

Yksi sukuseuran tärkeimmistä tehtävistä on kerätä ja tallettaa sukua koskevaa tietoutta. Tästä tarpeesta aikoinaan myös Leppäsläinen-sukulehti sai alkunsa. Talletamme lehden sivuille suvun jäsenten kertomuksia ja valokuvia. Olemme  tähdentäneet, että on erittäin tärkeää säilyttää vanhat valokuvat ja erilaiset asiakirjat, jotta jälkipolvilla on mahdollisuus tutustua esivanhempiensa elämään. Koska sukumme on vanha suutarisuku, suutariperinteen kerääminen on meille tärkeä  asia.

Kuvat: Leppimäen torppa © Eino Leppimäki. Mäkelä-Kahilan lehmänkello, naisten ruojut ja suutarintarvikkeet © Arto Ojanen